Kaksi Opasnet-kirjoitusta ei-tieteelliseen lehteen

Avoimet verkkotyötilat voivat pelastaa ilmastonmuutokselta

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, ja monenlaisia toimenpiteitä on käynnistelty uhkan torjumiseksi. Kuitenkaan maailman kasvihuonekaasupäästöt eivät vähene vaan lisääntyvät. Nykyiset toimet ovat siis tehottomia, ja tarvitaan jotain parempaa. Riittävän paljon parempaan päästäksemme on torjuntaan värvättävä koko yhteiskunta. Toimenpiteiden vaikutuksia on järjestelmällisesti tutkittava, ja kansalaisten on päästävä vaikuttamaan sekä ilmastonmuutoksen torjunnan suunnitteluun että toteutukseen. Työkaluja alkaa lopulta olla valmiina tähän muutokseen, josta voi tulla vallankumouksellinen.

Jotta ilmastonmuutoksen torjunta lainkaan onnistuisi, on päästöt puolitettava niin lyhyessä ajassa, että sitä on vaikea edes kuvitella. Tilanne on sama, kuin jos ihminen juoksisi täyttä vauhtia ja äkkiä näkisi edessään tiiliseinän parin metrin päässä. Olisi tehtävä nopeita ja rajuja mutta hallittuja liikkeitä.

Tiiliseinän väistämiseen ei riitä, että näkee sen tulevan ja osaa sätkytellä lihaksia. Ihmiskunnalla ei ole valmiiksi harjoiteltuja liikeratoja ilmastonmuutoksen varalta. Meidän on ilman kokemusta arvioitava ja ennustettava, miten mikäkin väistö-, hidastus- ja suojausliike auttaisi kokonaisuuden ja lukuisten yksityiskohtien kannalta.

Niinpä tutkijoiden on paljon enemmän tutkittava päätösten vaikutuksia, ei vain ilmastoa yleensä. Vain tällä tavalla opitaan oikeat väistöliikkeet. Ja poliitikkojen on perehdyttävä tieteeseen tehdäkseen oikeat, ei vain oikealta tuntuvat, päätökset.

Nykyinen Kioton päästökauppasopimus on liian heikko. Uuden sopimuskierroksen toivotaan päättyvän joulukuussa Kööpenhaminassa. Nytkin arkaillaan keskustella todella isoista asioista, ja sopimuksen hylkäämisen pelossa lasketaan tavoitetasoa. Nykyinen päätöksenteko ei siis pysy ilmastonmuutoksen vauhdissa, ja tilanne huononee. Kuitenkaan ilmastopolitiikassa ei ole varaa sivuuttaa kipeimpiäkään kysymyksiä eikä junnata tieteen kriteereillä huonoksi osoitettujen vaihtoehtojen kimpussa.

Päätöksentekoprosessiin on tuotava selvästi vahvemmin kolme asiaa. Ensinnäkin päätökset on arvioitava etukäteen, järjestelmällisesti, nopeasti ja tieteen kriteerein. Toiseksi asiat on avattava jäsennetylle keskustelulle, joka pilkotaan yksityiskohtaisiin ja täsmällisesti määriteltyihin kysymyksiin. Kolmanneksi kaikki tieto ja siitä käytävä keskustelu on saatava kaikkien nähtäville, ja kenen tahansa on voitava osallistua tähän keskusteluun ja toimenpiteiden ideointiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL, www.thl.fi) olemme kehittäneet avoimen verkkotyötilan juuri tällaisten monimutkaisten yhteiskunnallisten asioiden arviointiin. Ylläpitämämme Opasnet-sivusto (www.opasnet.org) on rakennettu nimenomaan toteuttamaan järjestelmällisesti nuo kolme ehtoa kriittisyydestä, keskustelevuudesta ja avoimuudesta. Opasnetissä tietoa, näkemyksiä ja toimintaideoita kerätään ja jäsennetään suoraan osaksi päätöksentekoa palvelevia arviointeja. Opasnet toimii rajapintana tieteen, politiikan ja kansalaisvaikuttamisen välillä.

Noiden kolmen periaatteen vaikutus politiikantekoon on suurempi kuin luulisi. Toimintatavassa yhdistyvät tieteellinen perusteellisuus, journalismin kriittisyys ja kansalaisaktivismin idearikkaus. Poliittiset ehdotukset joutuvat armottomaan ja yksityiskohtaiseen tarkasteluun, joka ei ole minkään yksittäisen tahon hallinnassa. Näin pitää ollakin. Ilmastonmuutos on liian vakava asia jätettäväksi yksin poliitikoille.

Opasnetin perustekniikka on sama kuin Wikipediassa. Se ei kuitenkaan ole tietosanakirja vaan tieteen kriteereihin perustuva foorumi käsitellä täsmällisiä kysymyksiä joukkoyhteistyön keinoin. Wikipediassa ratkaisee neutraali asenne ja konsensushakuisuus. Opasnetissä eri näkemykset pannaan vastakkain; lopulta ratkaisee tieteellinen kritiikki, jossa voi vedota ainoastaan havaintoihin ja päättelyyn. Yhteiskunnan arvot tietysti ovat politiikkaa ajava voima, mutta niitäkin voi ja pitää tarkastella neutraalisti ja sisällyttää läpinäkyvästi keskusteluun.

Olemme parhaillaan tekemässä arviointia ilmastopolitiikan terveysvaikutuksista kaupunkitasolla, esimerkkinä pääkaupunkiseutu. Se toivottavasti antaa eväitä paikallistason päätöksentekoon ja auttaa ymmärtämään ylikansallisen politiikan ja paikallistason toteutuksen välisiä suhteita. Nämä arvioinnit ja keskustelut palvelisivat onnistuessaan suoraan Kööpenhaminan prosessia ja sen jälkeistä ilmastotyötä.

Opasnetissä arvioinnit alkavat tilanteen yleiskuvauksesta ja päätöksentekijöiden ja mahdollisten päätösten tunnistamisesta. Arviointi kuitenkin etenee nopeasti määrälliseksi tarkasteluksi, jossa arviot toimenpiteistä, hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöistä, saastekuolemista ja euroista ovat kaikkien nähtävillä ja arvosteltavissa. Kuka tahansa voi lukea luonnoksia ja korjata virheitä, ja arvioinnin laskenta päivitetään mahdollisimman nopeasti vastaamaan parempaa tietoa. Arviointiin voi nostaa myös uusia osa-alueita, joita ei alunperin tunnistettu tärkeiksi.

Vaikka Opasnetissä on nyt vasta toistatuhatta sivua, se on suunniteltu kestämään satojentuhansien sivujen ja miljardien lukuarvojen sisältö ja aktiivinen käyttö. Kun arviointeja tulee lisää, niiden sisältämät tiedot tulevat suoraan muiden arviointien käytettäviksi. Tätä synergiaa hyödyntävät verkkotyötilat tekevät laajamittaisten, kuten ilmastopolitiikkaa koskevien, arviointien tekemisen mahdolliseksi eri tavalla kuin koskaan ennen.

Opasnetissä kuka tahansa voi ratkoa yhteisiä ongelmia - ajatuksen kantavuus ratkaisee. Osallistu!

Jouni Tuomisto, akatemiatutkija

Mikko Pohjola, tutkija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kuopio

Katso myös

Sunnuntaidebatin kommentit ensimmäiseen versioon
Vanhempi versio, jossa on mukana kommentteja ja parannusehdotuksia.
Helsingin Sanomiin lahtenyt ensimmainen versio

Avoimet verkkotyötilat tuovat tieteen ja kansalaiset politiikantekoon

----1: . Toinen kirjoitus politiikasta ja päätöksenteosta, koska tuo edellinen ei näytä Hesarissa vetävän. --Jouni 22:57, 7 August 2009 (EEST) (type: truth; paradigms: science: comment)

Internet on mullistanut viestinnän ja kaupankäynnin tapoja. Lähivuosina se mullistaa myös politiikan ja tuo tieteen ja kansalaiset saumattomaksi osaksi sitä.

Politiikka on periaatteessa yksinkertaista. Ensin tunnistetaan ongelmia, joihin tulisi yhdessä tarttua, sitten ideoidaan toimintavaihtoehtoja niiden ratkomiseksi, arvioidaan eri toimien vaikutuksia, ja lopulta tehdään päätös ja aletaan toimia.

Varsinainen päätöksenteko on syytä jättää sille, jolla on siihen toimivalta. Sen sijaan tunnistamiseen, ideoimiseen ja arvioimiseen eli politiikantekoon saa kansalaisyhteiskunnassa osallistua kuka tahansa. Tämä on ollut pahasti alihyödynnetty mahdollisuus, mutta nyt uudet internetin joukkoyhteistyöhön perustuvat avoimet verkkotyötilat ovat mullistamassa tilanteen. Ne hyödyntävät suuren joukon tietoa ja näkemyksiä. Mutta on perusteltua uskoa, että niiden avulla tämän tiedon voi jäsentää tieteellisen kriittisiksi arvioinneiksi.

Politiikan tekee käytännössä vaikeaksi se, että toimintavaihtoehtoja on aina lukuisia, mutta silti päättäjien erimielisestä joukosta pitäisi löytää yhden taakse enemmistö. Niinpä on kätevää sopia etukäteen hallitus-, puolue- tai muussa ohjelmassa, että joistakin asioista ei keskustella, vaan asiat päätetään peruslinjojen mukaisesti. Usein myös hylätään paremmuusjärjestyksessä useita vaihtoehtoja ja ajetaan vasta ensimmäistä, jonka läpimenoon uskotaan.

Tämä on ollut tapa varmistaa edes jonkin tolkullisen päätöksen syntyminen. Mutta kun käytännön sanelemia rajoitteita on paljon, saadaan korkeintaan keskinkertaista politiikkaa.

Uusien verkkotyötilojen politiikanteossa voidaan aina hakea parhaita ratkaisuja, ja vasta päätöksenteossa rajaudutaan poliittisiin realiteetteihin.

Poliittinen keskustelu on käytännön syistä käyty pääasiassa muutaman kymmenen ihmisen edus-, toimi- ja lautakuntien kokouksissa tiukkojen aikarajojen puristuksessa. Suurin osa viisaudesta kuitenkin asuu aina toimikunnan ulkopuolella, koottiinpa se miten tahansa.

Internet on murtanut rajoitukset siitä, montako ihmistä tiedonvaihtoon voi osallistua ja missä heidän on fyysisesti oltava. Nyt kuka tahansa voi tuoda julki omat tietonsa ja mielipiteensä heti kaikille.

Politiikanteon monopoli on kuitenkin pysynyt poliitikkojen käsissä, koska blogien vyörystä huolimatta ei ole ollut voimavaroja jäsentää kaikkia näkemyksiä ja tietoa johdonmukaiseksi kuvaukseksi. Nykyään voidaan kuitenkin rakentaa sellaisia verkkotyötiloja, jotka jäsentävät tietoa niin vaivattomasti, että se onnistuu vaikka osallistujia ei rajata mitenkään.

Tieteessä avoimet verkkolehdet ja tietokannat ovat jo arkipäivää tiedon lähteinä. Tulevaisuudessa yleistyvät myös avoimet verkkotyötilat, joissa tehdään varsinaista tieteellistä tutkimusta. Niitä voi valjastaa myös politiikantekoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on kehitetty tällainen verkkotyötila, Opasnet (www.opasnet.org), nimenomaan yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.

Miten ne sitten toimivat?

Verkkotyötiloissa jokainen jakaa oman tietonsa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden jakamaa tietoa omassa työssään. Ne toimivat Wikipedian tapaan mutta ovat tarkemmin säänneltyjä. Tietorakenne ja käyttäytymissäännöt on räätälöity suurten kokonaisuuksien kuvaamiseen ja työstämiseen pieninä paloina tiedon kertyessä suurelta joukolta osallistujia.

Verkkotyötiloissa esitetään täsmällisiä kysymyksiä: Mikä on alkoholin hinnan vaikutus kulutukseen? Mitä vaikutusta päästökaupalla ja toisaalta hiiliverolla on markkinoiden toimintaan? Minkä syytekijöiden kautta vaikutukset välittyvät? Kuinka yleisiä ovat lasten astmaoireilua lisäävät kotien kosteusvauriot?

Näihin kysymyksiin etsitään tieteellisesti perusteltuja vastauksia, ja huonoja vastauksia hylätään. Vastaukset ja perustelut kuvataan yksityiskohtaisesti. Vastauksia parannetaan yhteistyössä, kunnes ne vastaavat käsillä olevaan tietotarpeeseen.

Avoimet verkkotyötilat toimivat muutamien perusperiaatteiden varassa. Kaikki on kaikkien luettavissa ja parannettavissa. Kaikkea esitettyä saa vapaasti kritisoida, mutta vain kolmesta asiasta: epäloogisuudesta, asiayhteyden puutteesta tai ristiriidasta havaintojen kanssa. Asioiden epävarmuudet ja niiden väliset syy-seuraussuhteet kuvataan myös. Tähän käytetään todennäköisyyksiä, erityisesti ehdollisia todennäköisyysjakaumia ja Bayes-verkkoja.

Avoimet työtilat eivät ole tieteessäkään itsestäänselvyys, ja niitä kritisoidaan. Toisaalta epäillään niiden tuottaman tiedon tieteellistä laatua. Kuitenkin niissä voidaan käyttää tieteellistä vertaisarviointia kuten verkkolehdissä.

Toisaalta niihin ei lähdetä mukaan, koska muutkaan eivät lähde eikä niistä vielä kerry samanlaista meriittiä kuin perinteisestä julkaisemisesta. Tämä on vaikeampi ongelma ja poistuu vasta, kun niiden toimivuus ja tehokkuus on konkreettisesti jollain alueella osoitettu ja kunnia jaettu verkoston tutkijoille.

Politiikanteossa tuon jälkimmäisen ongelman yli voisi päästä helpommin: on olemassa kriittinen massa ihmisiä, joita ei innosta meriitti vaan toive siitä, että oma osallistuminen parantaa politiikantekoa ja sitä kautta päätöksiä ja maailmaa. Kun nämä ihmiset löytävät toisensa verkkotyötilasta, alkaa hiljainen mutta nopea vallankumous.

Vallankumousta tarvitaankin. Ilmastonmuutos, päästökauppaneuvottelut, öljyriippuvuudesta irrottautuminen, taantuman tuoma velkaongelma ja huoltosuhteen heikkeneminen ovat jokainen yksinäänkin erittäin haastavia ongelmia, ja nyt niihin kaikkin pitäisi kehittää yhtäaikaisia, toisiaan tukevia politiikkoja. Tarvitaan tuhansien ihmisten pohdintaa ja nopeaa tietojen vaihtoa ja jäsentämistä.

Siihen ei mikään toimikunta pysty, mutta avoimet verkkotyötilat pystyvät.

Jouni Tuomisto, akatemiatutkija

Mikko Pohjola, tutkija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Ympäristöterveyden osasto, Kuopio

Tieteen menetelmä välttämätön apu ilmastopolitiikassa

See the published version: Ilmastopolitiikkaa voisi ohjata tieteen menetelmin

Same in English

The wikipedia of science can save us from the climate change

Climate change is a hot topic, and several activities have been started to mitigate it. However, the greenhouse gas emissions of the world are not decreasing by increasing. The current actions are therefore ineffective, and we need something better. To achieve something good enough, we need to recruit the whole society. The impacts of actions must be systematially assessed, and the citizens must be able to influence both the planning and implementation of mitigation of climate change. There are finally tools to promote this change, which may become revolutionary.

To achieve any results in the mitigation, we must cut our emissions into a half in such a short time that it is difficult to even imagine. It is like as if a man running full speed would suddenly see a brick wall two meters in front of him. He would need to do rapid and fierce but still coordinated moves.

To avoid the brick wall, it is not enough to see it and to flounder. The mankind does not have ready-made manoeuvres for climate change. We must assess and predict without experience, how each possible deceleration, avoidance, and protection decision would impact the overall situation and all the numerous details.

Thus, researchers should do much more research on the impacts of decisions, not only research on the climate in general. This is the only way to learn the right mitigation manoeuvres. And the politicians should learn the science to be able to make the right, not only the good-looking, decisions.

The current Kyoto protocol is too weak. The new negotiation round will end in Copenhagen in December. Unfortunately, there is reluctance to discuss the really large issues, and the level of ambition is lowered in the fear of the rejection of the Copenhagen protocol. It seems that the current way of making decisions is not able to cope with climate change, and the situation becomes worse. However, in the climate policy we cannot afford to avoid even the most painful issues, and we cannot afford to stick with solutions that have been shown to be poor on scientific grounds.

The policy-making process must be improved with three things. First, the decisions must be assessed beforehand, systematically, and with scientific criteria. Second, all issues must be open to organised discussion, which is chopped into detailed and clear questions. Third, all information and the related discussion must be available to everyone, and anyone must be able to participate in the discussion and the generation of ideas for actions.

National Institute for Health and Welfare (THL, www.thl.fi) has developed methods for exactly this kind of complex societal issues. A web workspace called Opasnet, maintained by THL (www.opasnet.org), is to our knowledge the only one that has been developed based on the three principles of scientific criticism, discussion, and openness. In Opasnet, information, opinions, and ideas are collected and organised directly to policy assessments for helping societal decision-making. Opasnet is an interface between science, policy, and citizen involvement.

The importance of the three principles for policy-making is larger than one would think. They effectively combine the rigour of science, the criticism of journalism, and the imaginativeness of citizen participation. Any policy option is scrutinised mercilessly and in detail in a process that is not governed by any single actor. This is how it should be. Climate change is too serious a problem to be left to politicians alone.

The basic technology in Opasnet is the same as in Wikipedia. Still, it is not an encyclopedia but a forum to deal with precise questions with mass collaboration. In Wikipedia, the driving forces are neutral point of view and consensus-driven approach. In Opasnet, opposing opinions are put against each other; sientific criticism is the ultimate rule, where you can only appeal for rationale and consistency with observations. Of course, the societal values are the driving force of policies, but also the values can be scrutinsed objectively, and they can be included in an open discussion.

THL is currently assessing the health impacts of climate policies on the city level. The case study is about the Helsinki Metropolitan Area. The assessment will hopefully give guidance for local decision-making, and help to understand the connections between international policies and the local implementation. These assessments and discussions, if successful, would directly help the Copenhagen process.

In Opasnet, assessments start with a general description of the topic, and the identification of decision-makers and decision options. The assessment quickly evolves into a quantitative assessment with estimates about e.g. carbon dioxide and fine particle emissions, deaths caused by air pollution, and monetary costs. All details are openly available in the Internet. Anyone can correct mistakes, and the actual calculations are quickly improved to reflect the current information. It is also possible to open up new important areas within the assessment, if they were originally neglected.

Even if Opasnet currently contains only a bit more than a thousand pages, it has been designed for hunderds of thousands of pages and billions of numerical values. When new assessments are performed, the information within them becomes immediately available to other assessments and assessors. This synergy will make it possible to perform large-scale climate policy assessments differently than ever before.

In Opasnet, anyone can solve common problems - it only depends on the value of your thought.

Jouni Tuomisto, academy researcher

Mikko Pohjola, researcher

National Institute for Health and Welfare

Kuopio

Web workspaces will bring science and citizens to policy-making

The Internet has overturned the ways of making business and communication. In the near future, Internet will also overturn the policy-making and bring science and citizens as its seamless parts. This development will affect food safety issues at least as much as other sectors of regulation and policy-making.

Policy-making is simple in principle. First, a problem that should be jointly tackled is identified. Then, ideas are generated about actions to solve the problem, the actions are assessed, and finally a decision is made and actions are taken.

The actual decision-making should be left to those who have the authority to do the decision. In contrast, anyone can - in theory - participate in the identification of problems, generation of ideas, and assessment of actions, i.e. the actual policy-making, in an open civil society.

Participation has been a severely underutilised opportunity, but new web-based workspaces for mass collaboration are overturning the status quo. On the one hand, they utilise the knowledge and visions of a large group of people. On the other hand, they can organise this information into science-based assessments.

Although policy-making is simple in principle, it has many practical difficulties that prevent optimal work. There are always numerous policy options, but despite this a majority must be found among a discordant group of decision-makers behind exactly one option. Therefore, it is practical to agree on some issues beforehand. The discussion on these issues is discouraged during the policy-making process, and the decisions are made according to the base line. It is also common that the best options are ignored, and the effort is put to promoting the option that is believed to have chances to be elected.

This has been a way to make sure that at least some suitable option is elected. But when there are a lot of practical constraints, the resulting policy is mediocre at best.

In web workspaces, it is possible to search for the best policy alternatives, because the participants are not bound to pre-defined constraints. This is a way to learn what could have been achieved if the political constraints didn't exist.

The political discussion is mainly performed in committees and other political bodies with the size of a few dozen at most. However, most of the wisdom always resides outside the committee, irrespective of how it is formed. Internet has broken the restrictions about the number and physical location of people who can effectively participate in a political discussion and information exchange. Today anyone can immediately bring up her own knowledge and opinions available to everyone else.

However, despite the avalanche of blogs, the monopoly of policy-making has not slipped out of the hands of politicians. This is because no-one has resources to organise blogs into a coherent description of an issue. Web workspaces are finally making it easy enough to collect and organise information into a useful form for policy assessments. This is possible even without restricting participation in any way.

In science, open access journals and web databases are already routinely being used as sources of information. In the future, the actual scientific work will be done more and more in web workspaces. The same workspaces can also be used for policy analysis. Beneris, a food benefit-risk analysis project funded by the European Commission (http://en.opasnet.org/w/Beneris), has collaboratively developed such a workspace, Opasnet (http://en.opasnet.org), especially for promoting societal decision-making and food safety.

How do these web workspaces work?

In a web workspace, everyone shares her own information with everyone else, and utilises information provided by others in her own work. A workspace looks a lot like Wikipedia, but it is more strictly regulated. The information structure and code of conduct are designed to build a large, coherent whole based on small, fairly independent pieces of information.

In a web workspace, precise questions are asked: What is the impact of the price of alcohol on the consumption? What impacts does an exemption to the dioxin directive have on public health in countries that are allowed to market Baltic herring? Which are the causal pathways that mediate these impacts?

Scientifically defendable answers are sought for these questions. Poor answers are constantly being rejected and better ones are being developed. The questions, the answers, and the reasoning behind the answers are being recorded in detail. Answers are being improved in collaboration, until they satisfy the information need at hand.

Web workspaces are based on a few basic principles. The work is performed openly, and everything is subject to improvement. Anything can be freely criticised, but only on the grounds of three things: illogicality, irrelevance in its context, and a conflict with observations. Uncertainties and causal dependencies are systematically and explicitly expressed. The main tool here is probability, especially conditional probability distributions and Bayesian nets.

Open workspaces are not an obvious choice in science, and they are being criticised. On the one hand, the scientific quality is doubted. However, peer review can be applied in workspaces just like in open access journals.

On the other hand, scientists don't participate in web workspaces, because other scientists don't do it either. Mass collaboration does yet not bring similar scientific merit as traditional articles. This is a more severe problem and will be alleviated only when the effectiveness and efficacy of web workspaces have been clearly demonstrated in one area, and the merit has been given to the participants.

It could be easier to overcome the latter problem in policy-making than in science. In both areas, there are people who hope that their participation will improve decisions and thus the world. However, in policy-making, it is probably easier to find a critical mass of people whose survival does not depend on the accumulation of merit. When the critical mass of people find each other in a web workspace, a political revolution will start.

We need that revolution. Global food crisis, increase of the population of the world, climate change, oil dependency in all sectors including agriculture are each a major challenge. Now we should develop compatible policies for all of them at the same time. We urgently need the thinking, information exchange, and information synthesis by thousands of people.

No committee can do that, but web workspaces can.