Talk:Climate duel

Tieteen wikipedia voi pelastaa ilmastonmuutokselta

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, ja monenlaisia toimenpiteitä on käynnistelty uhkan torjumiseksi. Kuitenkaan maailman kasvihuonekaasupäästöt eivät vähene vaan lisääntyvät. Nykyiset toimet ovat siis tehottomia, ja tarvitaan jotain parempaa. Riittävän paljon parempaan päästäksemme on torjuntaan värvättävä koko yhteiskunta. Toimenpiteiden vaikutuksia on järjestelmällisesti tutkittava, ja kansalaisten on päästävä vaikuttamaan sekä ilmastonmuutoksen torjunnan suunnitteluun että toteutukseen. Työkaluja alkaa lopulta olla valmiina tähän muutokseen, josta voi tulla vallankumouksellinen.

Jotta ilmastonmuutoksen torjunta lainkaan onnistuisi, on päästöt puolitettava niin lyhyessä ajassa, että sitä on vaikea edes kuvitella. Tilanne on sama, kuin jos ihminen juoksisi täyttä vauhtia ja äkkiä näkisi edessään tiiliseinän parin metrin päässä. Olisi tehtävä nopeita ja rajuja mutta hallittuja liikkeitä.

Tiiliseinän väistämiseen ei riitä, että näkee sen tulevan ja osaa sätkytellä lihaksia. Ihmiskunnalla ei ole valmiiksi harjoiteltuja liikeratoja ilmastonmuutoksen varalta. Meidän on ilman kokemusta arvioitava ja ennustettava, miten mikäkin väistö-, hidastus- ja suojausliike auttaisi kokonaisuuden ja lukuisten yksityiskohtien kannalta.

Niinpä tutkijoiden on paljon enemmän tutkittava päätösten vaikutuksia, ei vain ilmastoa yleensä. Vain tällä tavalla opitaan oikeat väistöliikkeet. Ja poliitikkojen on perehdyttävä tieteeseen tehdäkseen oikeat, ei vain oikealta tuntuvat, päätökset.

Nykyinen Kioton päästökauppasopimus on liian heikko. Uuden sopimuskierroksen toivotaan päättyvän joulukuussa Kööpenhaminassa. Nytkin arkaillaan keskustella todella isoista asioista, ja sopimuksen hylkäämisen pelossa lasketaan tavoitetasoa. Nykyinen päätöksenteko ei siis pysy ilmastonmuutoksen vauhdissa, ja tilanne huononee. Kuitenkaan ilmastopolitiikassa ei ole varaa sivuuttaa kipeimpiäkään kysymyksiä eikä junnata tieteen kriteereillä huonoksi osoitettujen vaihtoehtojen kimpussa.

Päätöksentekoprosessiin on tuotava selvästi vahvemmin kolme asiaa. Ensinnäkin päätökset on arvioitava etukäteen, järjestelmällisesti, nopeasti ja tieteen kriteerein. Toiseksi asiat on avattava jäsennetylle keskustelulle, joka pilkotaan yksityiskohtaisiin ja täsmällisesti määriteltyihin kysymyksiin. Kolmanneksi kaikki tieto ja siitä käytävä keskustelu on saatava kaikkien nähtäville, ja kenen tahansa on voitava osallistua tähän keskusteluun ja toimenpiteiden ideointiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL, www.thl.fi) olemme kehittäneet menetelmiä juuri tällaisten monimutkaisten yhteiskunnallisten asioiden arviointiin. Ylläpitämämme Opasnet-sivusto (www.opasnet.org) on tietääksemme ainoa, joka on rakennettu nimenomaan toteuttamaan järjestelmällisesti nuo kolme ehtoa kriittisyydestä, keskustelevuudesta ja avoimuudesta. Opasnetissä tietoa, näkemyksiä ja toimintaideoita kerätään ja jäsennetään suoraan osaksi päätöksentekoa palvelevia arviointeja. Opasnet toimii rajapintana tieteen, politiikan ja kansalaisvaikuttamisen välillä.

Noiden kolmen periaatteen vaikutus politiikantekoon on suurempi kuin luulisi. Toimintatavassa yhdistyvät tieteellinen perusteellisuus, journalismin kriittisyys ja kansalaisaktivismin idearikkaus. Poliittiset ehdotukset joutuvat armottomaan ja yksityiskohtaiseen tarkasteluun, joka ei ole minkään yksittäisen tahon hallinnassa. Näin pitää ollakin. Ilmastonmuutos on liian vakava asia jätettäväksi yksin poliitikoille.

Opasnetin perustekniikka on sama kuin Wikipediassa. Se ei kuitenkaan ole tietosanakirja vaan tieteen kriteereihin perustuva foorumi käsitellä täsmällisiä kysymyksiä joukkoyhteistyön keinoin. Wikipediassa ratkaisee neutraali asenne ja konsensushakuisuus. Opasnetissä eri näkemykset pannaan vastakkain; lopulta ratkaisee tieteellinen kritiikki, jossa voi vedota ainoastaan havaintoihin ja päättelyyn. Yhteiskunnan arvot tietysti ovat politiikkaa ajava voima, mutta niitäkin voi ja pitää tarkastella neutraalisti ja sisällyttää läpinäkyvästi keskusteluun.

Olemme parhaillaan tekemässä arviointia ilmastopolitiikan terveysvaikutuksista kaupunkitasolla, esimerkkinä pääkaupunkiseutu. Se toivottavasti antaa eväitä paikallistason päätöksentekoon ja auttaa ymmärtämään ylikansallisen politiikan ja paikallistason toteutuksen välisiä suhteita. Nämä arvioinnit ja keskustelut palvelisivat onnistuessaan suoraan Kööpenhaminan prosessia.

Opasnetissä arvioinnit alkavat tilanteen yleiskuvauksesta ja päätöksentekijöiden ja mahdollisten päätösten tunnistamisesta. Arviointi kuitenkin etenee nopeasti määrälliseksi tarkasteluksi, jossa arviot toimenpiteistä, hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöistä, saastekuolemista ja euroista ovat kaikkien nähtävillä ja arvosteltavissa. Kuka tahansa voi korjata virheitä, ja arvioinnin laskenta päivitetään mahdollisimman nopeasti vastaamaan parempaa tietoa. Arviointiin voi nostaa myös uusia osa-alueita, joita ei alunperin tunnistettu tärkeiksi.

Vaikka Opasnetissä on nyt vasta toistatuhatta sivua, se on suunniteltu kestämään satojentuhansien sivujen ja miljardien lukuarvojen sisältö ja aktiivinen käyttö. Kun arviointeja tulee lisää, niiden sisältämät tiedot tulevat suoraan muiden arviointien käytettäviksi. Tämä synergia tekee laajamittaisten, kuten ilmastopolitiikkaa koskevien, arviointien tekemisen mahdolliseksi eri tavalla kuin koskaan ennen.

Opasnetissä kuka tahansa voi ratkoa yhteisiä ongelmia - ajatuksen kantavuus ratkaisee.

Jouni Tuomisto, akatemiatutkija

Mikko Pohjola, tutkija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kuopio

Sunnuntaidebatin kommentit ensimmäiseen versioon

Debateiksi etsitään poleemisia keskustelunavauksia tai uusia näkökulmia tuttuihin keskusteluihin. Ilmastonmuutoksesta ja sen vaatimista toimista on keskusteltu aivan valtavan paljon. Siksi aiheeseen liittyvän debatin tulisi tarjota tuore näkökulma, jollaiseksi ei riitä esitys siitä, että ilmastonmuutos tarvitsee nopeita ja merkittäviä toimenpiteitä, joihin kaikkien tulisi ottaa osaa. Tämän me jo tiedämme, eikä viestin toistaminen tällä kovin yleisellä tasolla sopi debatin aiheeksi. Tekstin lomaan kirjoitettu tutkimusaineistopyyntökään ei muuta asiaa.

Kirjoitatte: "Prosessiin on tuotava selvästi vahvemmin kolme asiaa. Ensinnäkin päätökset on arvioitava etukäteen, järjestelmällisesti, nopeasti ja tieteen kriteerein. Toiseksi asiat on avattava jäsennetylle keskustelulle, joka pilkotaan yksityiskohtaisiin ja täsmällisesti määriteltyihin kysymyksiin. Kolmanneksi tähän keskusteluun on päästettävä mukaan kuka tahansa, ja kaikki tieto on saatava kaikkien nähtäville."

Usein hyvin yleisellä tasolla mediassa käyty keskustelu ilmastonmuutoksesta kaipaisi juuri mainitsemianne asioiden yksityiskohtiin pilkkomisia ja täsmällisesti määriteltyjä kysymyksiä. Tarjoamalla tällaisia saisitte tekstiinne jäntevyyttä ja selkeyttä. Ihmisten yleinen herättely ja avoimuuden vaatiminen ovat tärkeitä asioita, mutta menettävät tehonsa - ainakin debattitekstinä - jos tuttua perusviestiä toistetaan lähes sellaisenaan.

Yhtä kaikki, kehotan tarjoamaan tekstiä Vieraskynä-palstalle (hs.artikkeli@hs.fi) tai mielipidekirjoitukseksi (hs.mielipide@hs.fi).

Ystävällisin terveisin,

Matti Rämö

Hei,

Kiitos tarjouksesta,

Sunnuntaidebattiin etsitään uusia keskustelunavauksia tai uusia näkökulmia tuttuihin keskusteluihin. Sisänsä kiinnostava kirjoituksesi ei valitettavasti näitä kriteereitä täytä.

Ystävällisin terveisin,

Sami Sillanpää

Katso myös

• Vanhempi versio, jossa on mukana kommentteja ja parannusehdotuksia.
• Helsingin Sanomiin lahtenyt ensimmainen versio

Politiikka on liian tärkeää jätettäväksi yksin poliitikoille

----#:: . Toinen kirjoitus politiikasta ja päätöksenteosta, koska tuo edellinen ei näytä Hesarissa vetävän. --Jouni 22:57, 7 August 2009 (EEST) (type: truth; paradigms: science: comment)

Politiikan tehtävä on tuottaa hyviä yhteiskunnallisia päätöksiä. Väite kuulostaa itsestään selvältä mutta ei sitä ole. Kun sitä käyttää ohjenuorana poliittisen järjestelmän kriittisessä tarkastelussa, paljastuu ongelmia jotka pitäisi ja voisi korjata. Olemassaolevaa tietoa ei kunnolla hyödynnetä, eivätkä kansalaiset pääse osallistumaan. Uudet avoimet tietojärjestelmät ovat tuoneet uusia työkaluja, jolla näitä politiikanteon ongelmia voi korjata. Ainoastaan piintyneet tavat ja valtarakenteet ovat enää esteenä.

Ruoan arvonlisävero on havainnollinen esimerkki siitä, miten nykyjärjestemässä päätösten hyvyys on toissijaista. Lehtitietojen perusteella näyttää siltä, että useimmat asiantuntijat ja asia-argumentit ovat veron alentamista vastaan: Keino on tehoton pienituloisten auttaja. Se lisää epätasa-arvoa markettien ja ravintoloiden välillä. Se elvyttää taloutta huonosti. Se lisää valtion menoja juuri, kun muutenkin on tiukkaa.

Puolustajien keskeinen asiaperuste on, että veronalennus auttaa pienituloisia. Kuka on tässä oikeassa ei ole poliittinen vaan taloustieteellinen kysymys. Niinpä olisi tärkeää nähdä asiantuntijoiden avoin, kriittinen ja jäsennetty väittely aiheesta.

Puolustajien muut perustelut näyttävät kohdistuvan pääasiassa menettelytapoihin: Asiasta on jo päätetty. On epäasiallista hajottaa hallituksen rivejä. Maine menisi, jos vaalitaistossa luvattuja asioita peruttaisiin.

Vaikka nämä ovat poliitikon silmissä varmaankin tärkeitä asioita, hyvän päätöksen kannalta ne eivät ole. Kyse on siis siitä, että varsinaisen päätöksen hyvyydestä ollaan valmiita tinkimään toissijaisten tavoitteiden vuoksi. Tämä ei ole yhteiskunnan eikä lopulta poliittisen järjestelmänkään etu.

Ruokaveropäätös voi olla hyvä tai huono, eikä tämän kirjoituksen tarkoituksena ole sitä ratkaista. Se on esimerkkinä päätöksenteosta, jossa asiaperusteet jossain vaiheessa jäävät valtapolitiikan ja menettelytapojen jalkoihin. Järjestelmässä on vikaa, jos se on haluton arvioimaan päätösten perusteita uuden tiedon valossa, ja jos tällaista arviointia ei vaadita. Tähän on saatava muutos, tai politiikka ei parane.

Tarvitaan järjestelmiä, joiden avulla paras tieto saadaan jäsennettyä tehokkaasti juuri tietyn päätöksen tueksi. Tieto pitää saada niin päättäjien kuin kansankin tietoon, jotta päättäjät eivät voi vedota tietämättömyyteen. Ja järjestelmien on toimittava silloinkin, kun päätöksentekijä on jo fiksoitunut tiettyyn ratkaisuun eikä halua kuulla uutta tietoa saati rahoittaa sen keräämistä.

Kuka tahansa voi olla asiantuntija päätettävän asian jollain osa-alueella. Tämän tiedon pitäisi olla kerättävissä ja jäsennettävissä päätöksenteon tueksi. Internet tarjoaa lähes rajattomat osallistumismahdollisuudet, jos niitä halutaan hyödyntää.

On vanhentunut ja väärä käsitys, että parhaat politiikat syntyvät suljettujen ovien takaamassa rauhassa valikoidun joukon voimin. Tietoyhteiskunta on toden teolla vasta tulossa, kunhan tämä harha rapautuu.

Politiikkojen tekemiseen voi osallistua kuka tahansa, jos ne kirjoitetaan Wikipedian kaltaisella työkalulla. On myös olemassa nettityökaluja päätösten seurausten arviointiin määrällisillä eli kvantitatiivisilla malleilla. Esimerkkinä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Opasnet (www.opasnet.org), jossa on viime aikoina käsitelty erityisesti ilmastonmuutospolitiikkoja ja terveysvaikutuksia.

Politiikkoja ja niiden arviointimalleja voi ja pitää arvioida tiukoin tieteellisin kriteerein.

Järkevä tapa tehdä politiikkaa olisi ensin asettaa tavoitteita, ja sitten avoimesti etsiä parhaat keinot niiden saavuttamiseksi. Nyt tehdään nurinpäin, kun keinot sovitaan hallitusneuvotteluissa. Ennen päätöstä asiantuntijoiden rooliksi jää ennustaa, mikä menee pieleen kun päätös toteutetaan.

Suomessa keinojen etsintä on yleensä jätetty hallitukselle. Yksittäinen kansanedustaja, puhumattakaan kansalaisesta, pystyy hyvin harvoin esittämään poliittisia avauksia niin, että ne etenisivät. Tämä monopoli on murrettava. Onhan vaikea kuvitella, etteikö viiden miljoonan kansalaisen joukosta löytyisi vähintään yhtä hyviä ajatuksia kuin hallituksen piiristä.

Kansa tekee virheen, jos se ei tuo omaa osaamistaan ja omia poliittisia ideoitaan keskusteluun. Siihen ei puolueita ja poliitikkoja tarvita, koska tarvittavat nettityökalut ovat jo olemassa. Keskustelu pitää jäsentää asiayhteyden sekä syiden ja seurausten mukaan eikä blogien huutoäänestyksillä. Silloin kuka tahansa voi paneutua yksityiskohtiin, jos pääviesti ei vielä vakuuta. Arviointia voi parannella jos tietoa riittää, ja vääriksi osoitetut osat karsitaan pois päätelmistä.

Virallinen päätöksenteko toki säilyy siellä missä ennenkin. Mutta on paljon vaikeampi viedä läpi vaihtoehtoja, joiden perustelut järjestelmällisesti pystytään murskaamaan avoimessa kriittisessä keskustelussa. Huonoimpien vaihtoehtojen karsimisen jälkeen poliitikoille jää valta valita hyvistä.

Viime aikoina on murehdittu kansalaisten laiskuutta vaaleissa ja puoluetoiminnassa. En usko, että ongelmana on kiinnostuksen puute. Pikemminkin kansalaiset aivan oikein näkevät, että poliittinen aktiivisuus kankeassa nykyjärjestelmässä vaatii paljon vaivaa ja toissijaista valtapolitikointia, ja silti heidän vaikutusmahdollisuutensa ovat mitättömät.

Tietoyhteiskunnassa tilanne on toinen: yksittäisen ihmisen oma tiedonmuru parantaa kokonaisarviota ja johtaa tasapainoisempaan politiikkaan hyvinkin vähällä osallistumisella, jos tieto on tärkeä ja asiat kunnolla jäsennetty.

Yleisin kritiikki avoimia järjestelmiä vastaan on, että tieteellinen laatu kärsii ja että ihmiset eivät halua osallistua. Tieteellinen laatu voidaan kuitenkin varmistaa vertaisarvioinnilla aivan kuten lukuisissa nettipohjaisissa tieteellisissä lehdissäkin, joiden laatua ei ole vakavasti kyseenalaistettu. Perinteisessä politiikassa tällaista laatua älytään harvoin edes vaatia.

Osallistumishalu on paljon vaikeampi ongelma niin kauan, kun avoimet arvioinnit eivät vaikuta todelliseen politiikkaan. Niinpä tarvittaisiin tienraivaajien avulla tehtyjä avoimia arviointeja politiikoista osoittamaan menetelmien toimivuutta. Tarvitaan myös avoimia arviointeja edistävää politiikkaa ja rahoitustakin. Mutta kuka poliitikko uskaltaisi avata pelin?

Lähivuosina joudumme tarttumaan paljon vaikeampiin kysymyksiin kuin mihin olemme tottuneet. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen, öljyn loppumiseen ja huoltosuhteen heikkenemiseen liittyviä vaikeita päätöksiä on lykätty. Mutta pian lykkääminen käy niin ilmiselvästi kestämättömäksi, että jotain ruvetaan tekemään. Silloin uusien, avoimien ja kaiken mahdollisen tiedon hyödyntävien järjestelmien toivoisi olevan jokapäiväisessä käytössä.

Jouni Tuomisto

akatemiatutkija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Ympäristöterveyden osasto, Kuopio